10/08:
Elsasta on kasvanut iso kissa (siis tuskin kasvua on tapahtunut muuten
kuin leveyssuunnassa:) Kasvamisesta kertoo Elsan valtava ruokahalu, mistä
Pipetissä varoittelivatkin leikkauksen jälkeen, että seuraava puoli
vuotta saa vähän tarkkailla ruuan kulutusta. Kissoille pitää laittaa
purkki/pussiruoka kahteen kuppiin kun muuten Elsis vetää kaiken ruuan
eikä Kirstille jää mitään.. :) (annan kissoille saman verran ruokaa
kuin ennen Elsan leikkuuta) Mutta Elsalla oli vähän varaakin pyöristyä
kun oli niin riuku. Hirven liha on kuin kissanminttua Elsalle, siitä se
menee suorastaan sekaisin.
Lekurillakin käytiin muutamia viikkoja sitten kun Elsa oli tosi vaisu,
nukkui vaan saunalla eikä halunnut riehua Kirstelin kanssa. Viikon ajan
seurasin sitä kun se kuitenkin söi. Ell antoi kipulääkkeen ja niskaan
matolääkkeen vielä varalta. Samana päivänä se rupesi toipumaan,
mutta mitään erityistä syytä ei löytynyt.
Elsa on kyllä aivan maan mainio kissa. Edelleenkään se ei suostu sylissä
olemaan jos sen ottaa syliin mutta heti kun istuu sohvalle se tulee syliin
nukkumaan tai etsimään "tissiä", Elsa vissiin aika nuorena
vierotettu kun näyttää ihan tissin etsinnältä se kuolaaminen. Aamulla
on aina erittäin "mukava" herätä kun toinen kissa nukkuu
hiusten päällä tyynyllä ja Elsa leipoo rinnan tai selän päällä. ;)
t. Krista

