Niin seisoin 9.10.07 Sisko Björkbackan tukemana hänen saunansa kynnyksellä ja jännitin, haluaako sieltä lauteilta kukaan kissanpentu lähteä matkaani. Ja kuin ajatukseni lukien nousi musta hahmo venytellen istumaan ja hyppäsi peräti alas tutustumaan. Se oli Laikku! Olin aivan myyty moisesta ystävällisyydestä, joten valinta oli helppo ja nopea.

Sisko tiesi asiantuntevasti kertoa mahdollisesti pari päivää menevän tottumiseen ja arkailuun. Laikkukin otti heti tukipaikan pesuhuoneen penkin alta, josta oli lyhyt matka hiekkalaatikolle ja keittiön ruokakupeille. Laikku osasi tultuaan taloon käyttää jämptisti hiekkalaatikkoa, joten vahinkoja ei ole tapahtunut. Siis pari päivää mentiin nopeasti ja matalana, mutta kolmas päivä olikin jo ihan muuta! Alkoi aktiiviset joka paikan haistelut, tutkimiset ja jopa jalasta puskemiset. Seuraavan aamuna herättiinkin kissa kyljessä ja vaaleanpunainen hiiri kankun alla. Se pisti aivan hyrräämään mielihyvästä.

Päivärutiinit ovat alkaneet selkeästi hahmottua. Yöt Laikku nukkuu tai liikkuu hyvin hiljaa, mutta kun kännykän herätys kuuluu, armoa ei tunneta. Päälle hyppääminen, naukuminen, säntäily sänkyyn ja sängystä pois jne jne… Okei, okei, noustaan ylös ja suoraan kissan aamupalaa laittamaan ihka ensimmäisenä aamutoimena, siitä kyllä Laikku pitää huolen. Onneksi Laikun ei tarvitse viettää päivää yksinään, koska asuinkumppanini on sairaseläkkeellä ja siten päivät kotona. Illalla tultuani töistä seuraa iltavillikohtauksia ja ihania nojatuolihetkiä rapsuttelun merkeissä. Laikku on valtavan hellyydenkipeä, mutta myös hellyyttä antava.

Kaiken kaikkiaan Laikku on lääkettä apatiaan! Säteilee energiaa, tervettä uteliaisuutta ja hellyyttä. Tartuttaa iloisen ja kiitollisen mielialan. Hyvä meidän Laikku!

Ylivieskassa 31.10.2007

Tuula P.