Happy end
KUULUMISIA
 


10/08:

Hei!

Noki on viihtynyt meillä todella hyvin ja kesyyntynyt paljon nopeammin kuin mitä etukäteen pelättiin. Pari ensimmäistä päivää menivät komeron nurkassa piilotellessa, mutta sitten uteliaisuus ja seurankipeys veivät voiton ja Noki uskaltautui tutkimaan tarkemmin uutta kotiaan. Sopeutumista auttoi huomattavasti vanha kissamme Leevi, johon Noki on alusta asti ollut todella kiintynyt ja joka on toiminut sille rohkaisevana esimerkkinä. Myös Leevi on ottanut Nokin hyvin vastaan, joskin pientä mustasukkaisuutta on ollut ilmassa.

Kotiväkeä Noki ei ole enää pitkään aikaan arastellut, joskaan syliin se ei edelleenkään uskalla tulla. Rapsutukset ja muut hellyydenosoitukset tosin kelpaavatkin sitten sitäkin paremmin. Noki on myös todella vilkas ja aktiivinen pikkukissa - välillä turhankin suurissa määrin. Talon viherkasvit ovat kokeneet melkoisen kylmää kyytiä ja kiehuvien kattiloiden tapaisia jänniä asioita tekisi kovasti mieli päästä tutkimaan . Leeviäkin pitää vähän väliä mennä tahallaan härnäämään ja painimatsihan siitä sitten tulee. Tosissaan kissat eivät kuitenkaan koskaan tappele ja kohta ne taas nukkuvatkin vierekkäin päiväunia.

Noki on pysynyt terveenä ja kasvanut hurjaa vauhtia. Tarkoituksena olisi, että kesän aikana voitaisiin alkaa harjoittelemaan valjaissa kulkua, jolloin myös Noki pääsisi ulkoilemaan. Uteliaisuus kun vetäisi jo nyt kovasti pihalle päin.

Nokin puolesta terveisin: Heli