11/08:
Kamu ja Porsche olivat ensimmäiset esyn kautta meille tulleet
sijoituskissat, joille aloimme etsiä uutta kotia. Kissat nukkuivat yönsä
minun kainalossa, visusti peiton alla lämpimässä. Niinhän siinä
sitten kävi, ihan niin kuin moni jo ennakolta varoittelikin, että toinen
pörröturkkinen ystävä jäi kuin jäikin asustelemaan meille pysyvästi.
Kamu on erittäin sosiaalinen kissaneiti, joka on aina siellä missä
tapahtuu. Yksikään rapsahdus ei jää Kamulta huomioimatta. Kamu on myös
tavattoman mustasukkainen, mikäli toiset kissat saavat silittelyjä, Kamu
työntyy päätä pahkaa sekaan etuillen itselleen eturivin paikan
rapsutuksille. Sosiaalisena kissana Kamu on istunut perheemme kanssa jopa
saunassa, useitakin kertoja. Täytyy päästä sinne, missä muutkin ovat,
vaikka siis saunaan!
Muitakin erikoisia tapoja Kamulla on, hän ei nimittäin tykkää juoda
vettä kupista vaan veden täytyy olla ehdottomasti raikasta, ja sitä
lipitetään suoraan – hanasta! Aamuisin Kamu hyppää kodinhoitohuoneen
pöydälle altaan viereen, katsoo suurilla silmillään ja naukaisee
kuuluvasti, on aamuryypyn aika. Jos emäntä ei aamutohinoissaan heti ymmärrä
hanaa aukaista, Kamu näpäyttää ohikulkijaa tassullaan ikään kuin
ilmoittaakseen, että VETTÄ ON SAATAVA – NYT!
Kamu on tavattoman pitkähermoinen kissa, lapset ovat hyysänneet kissaa
ees ja taas, eikä kissa ole vatvomisesta moksiskaan. Hienohelmaisena
neitinä ulkoilu ei liiemmin ole Kamun mieleen, tassuja paleltaa ja turkki
kastuu eikä kissa pitkään viihdykään ulkona. Parempi paikka on
katsella maisemia sohvan selkänojalta. Tosin vastikään kun satoi
taivaan täydeltä lunta, Kamu meni ihan hurmoksiin ja möyri ja sukelteli
lumessa kuin mikäkin kärppä.


