03/2010:
Jölli Herbertin kuulumisia
Jölli (ent. Herbert) on nyt asustellut meillä reilun vuoden verran täällä Pohjois-Savossa toisen kissamme Mötin kaverina ja kaikki on mennyt aivan loistavasti.
Aluksi neitimme ei oikein ihastunut uuteen tulokkaaseen, mutta huomattuaan Jöllin "vaarattomaksi" arki rauhottui. Nykyään ne ovat parhaita kavereita keskenään ja vauhtia riittää, kun juostaan peräkkäin pitkin taloa ja välillä painitaan keskenään.
Jölli on valloittanut meidän sydämet aivan totaalisesti käyttäytymisellään ja olemuksellaan. Yhtä kilttiä kollia en ole ennen tavannut.
Aamuisin herätyskellon soidessa löytyy Jölli sängystä silmänräpäyksessä kehräämästä ja puskemasta hereille, poika nimittäin kyllä tietää millon on ruoka-aika. Jölli osaa olla välillä myös kova ääninen varsinkin silloin kun ovi laitetaan kiinni ja poitsu jää ulkopuolelle.
Myös parit wc-paperi rullat on revitty ja muovipussitkin saavat välillä kyytiä. Jölli on meidän "pörinä poika" joka elää täällä meillä nyt onnellista kissan elämää!