11/08:

Hemmon tarina

Tiesimme saavamme kotiimme varsinaisen helmen, kun ensi kerran näimme Marjutin luona tämän harmaavalkean pikkuherran. Hemmo on seurallinen ja nauttii huomiosta, antaa lapsenkin kanniskella ja halia itseään. Siisti tämä pikkuinen kissa on kuin mikä, ja jos varpaanväliin sattuisi jäämään jotain pestävää, niin emäntä on hyvä ja suihkuttelee vaan. Ei tunnu missään. Pesun päälle pusku jalkaan ja vieno "kurrr". Kissa, jolla on lehmän hermot, liekö tottakaan!

Koira oli Hemmolle aluksi kauhistus, mutta ei mennyt kuin muutama päivä, kun kissa jo nukkui koiran mahakarvoissa. Fiksuna kissana Hemmo huomasi myös työsuhde-edut: koiralla voi kätevästi pesettää pyllynsä, jos ei itse halua. Muutenkin pikkukissa on kuin lämpöhakeutuva ohjus, nukkuu yöt emännän vieressä ja päivät koiran kyljessä. Mikäs sen mukavampaa. Illalla, kun pikkuihminen on saatu nukkumaan, tulee Hemmo takuuvarmasti emännän ja isännän syliin kehräämään.

Mutta auta armias, kun on ruoka-aika. Silloin juostaan edestakaisin kuin päätön kana ja huudetaan suoraa huutoa siihen saakka, kunnes ruoka on lautasella. Miu ja mau ja kilin kolin. Ruokkija saa varoa kompastumasta säntäilevään pikku väkkärään. Välillä on mennyt isännän croissantit ja ranskalaisetkin hiukopalana. Ja emännältä on varastettu aimo pätkä lohta. Mutta mitäs meni kääntämään selkänsä. Nykyään kotiväki on oppinut vartioimaan eväitään vähän paremmin.

Kaiken kaikkiaan ihana otus. Suuri kiitos ESY:lle sinnikkäästä toiminnasta karvaisten kavereidemme parhaaksi.

t: Anna-Leena ja perhe