02/10:

Yhteiselo kissan kanssa on lähtenyt käyntiin paremmin kuin olisi uskaltanut odottaakaan. Ensimmäisen vuorokauden syömättömyyden jälkeen (matkanteko junassa ja autossa varmasti pelottivat raukkaa) aloin syöttää sille naksuja kädestä pitäen. Pari se nappasi suuhunsa kämmenestäni ja sitten siirtyi nopeasti raksukupille ahmimaan. Nyt sekä ruoka että vesi maistuu hyvin, ja asiatkin tehdään sinne, minne pitää. Oikein hyvä.

Mauku

Kämppikset ihan ihmettelivät, kun etukäteen olin varoitellut kissaa ujoksi ja araksi, mutta käyttäytyminen täällä olikin superreipasta. Lähtökohdat huomioon ottaen muutos onkin ollut valtava. Ihmiskontaktien puute tekee kissasta kuin kissasta aran, ja vaikka Viirulassa hoidetaan suurella rakkaudella kaikkia kissoja, ei aikaa yksinkertaisesti riitä näille erityistapauksille niin paljon kuin ne tarvitsisivat.

Mauku

Aroille kissoille on mahdottoman vaikea löytää sijoituskotia, kun yleensähän ne sosiaalisemmat siellä sulattavat kissaa etsivien sydämet. Tämä pieni vietti Viirulassa tosi pitkän tovin, ja kun vaikutti siltä, ettei kotia löydy, siskoni päätti ottaa kisun sijaishoitoon ihan siinä mielessä, että kisu tottuisi ihmisiin paremmin. Siskollani Susallahan (joka tekee vapaaehtoistyötä Ylivieskan seudun eläinsuojeluyhdistyksellä) toki on kolme kissaa jo ennestään. Nyt sitten kävi niin, että uusi tulokas ei kelvannut talon toiselle tyttökissalle, ja jo ennestään aralle kissalle moinen asetelma ei vain käynyt. Pattitilanne johti siihen, että mie pienen pohtimisen jälkeen päätin ottaa kissan hoitooni tänne Joensuuhun.

Mauku

Kissa on nyt iloinen, reipas ja kehrää kuin kone. Nyt se päätti tulla vaikeuttamaan raportointiani tulemalla lepäämään syliini. Tuossa se nyt on, pikkuinen kehräävä lämpötyyny:) Kyllä se vielä pelkää äkkiliikkeitä ja kavahtaa, jos se itse on maan tasolla ja ihminen kävelee läheltä. Imurien ystävä se ei myöskään näytä olevan, mutta eivät ne ehkä yleensäkään ole kissojen parhaita kavereita. Sitä mie tässä vaan, että jos kukaan on suunnittelemassa kissan ottamista / ostamista, niin kannattaa ehdottomasti käydä paikallisella eläinsuojeluyhdistyksellä. Niissä on jatkuvasti valtava määrä huolta ja rakkautta kaipaavia karvapalloja. Ne eivät välttämättä ole pentuikäisiä tai maailman sosiaalisimpia tapauksia, mutta ihan yhtä ihania palleroita kuin muutkin. Kiitokset vielä sinne koko eläinsuojeluyhdistyksen porukalle siitä hienosta työstä, mitä teette. Kunpa teidän kaltaisia ihmisiä olisi maailmassa enemmänkin.

Ystävällisin terveisin,
Katja Suvanto
Joensuu